tiistai 31. toukokuuta 2011

Kihlat ja muutama kuva kodista


Meidän kotiutuminen omaan kotiin alkoikin sitten
näissä merkeissä. <3 Ei varmasti tämän onnellisempaa
tyttöä löydä mistään!!
Saimme vihdoin taas oman sänkymme takaisin! =) Alkuun
nurkkaus näytti tältä ja sitten...
..pienien lisäyksien jälkeen tältä.. =) 
"Olohuonetta", TV-taso (ihana kirsikka lipasto! <3)
löytyi talon omasta tarpeistosta, ja on väliaikainen,
matalampi tulee viimeistään kun keittiö saadaan valmiiksi.
Tosin tuostakin lipastosta olisi tarkoitus katkaista jalat,
niin alkaisi nähdä edes ikkunasta pihalle.
Itse tekemät ammu päälliset <3
Ja yllättäen taas haukku kuvassa mukana.
Keittiö nurkkaus. 
Lisää kuvia on tulossa heti kun saamme tuon yhden seinän vielä valmiiksi. Tapetointi siirtyy nyt vähäksi aikaa, mutta verhot pitäisi saada ennen kuvaamista paikoilleen. =) 
On vaikea uskoa, että muuttoruljanssi on vihdoin ohi. Tai ei se ihan kokonaan ohi ole, sillä tätä pirttiä lukuunottamatta kaikki muut paikat ovat aivan järkyttävän tavara määrän peitossa ja niissä riittää ihan hetkeksi työtä kun mietimme minne niitä laitellaan. Toki sitten kun keittiö joskus (toivottavasti lähiaikoina) valmistuu niin sen kaappeihin uppoaa suurin osa laatikoiden sisuksista ja toisaalta saamme tänne tämän hetkiseen "kompaktiin yksiöömme" vähän lisää tilaa säilytykselle.
Mutta ihanaa tämä on, niiiiin ihanaa!!!!! <3 Asumme maalla! Ja ehkä siitä osoituksena olin eilen iltalenkillä koirien kanssa törmätä kolmeen isoon hirveen jotka seisokelivat suoraan reitillämme. Hetken tuijotimme toisiamme, kunnes ne päättivät lähteä takaisin metsään. Niin ja ensi viikonloppuna heposten pitäisi alkaa laiduntaa tuossa "takapihalla".

tiistai 24. toukokuuta 2011

Verhot ja verhotangot

Eilen poikkesin Ikeassa ostoksilla ja toin mukanani mm. olohuoneen verhotangot. Hinta ei päätä huimannut, mutta laatu oli yllättävänkin hyvä. Illalla, tai paremminkin yöllä saunan jälkeen sitten kiipeilimme tikkailla ja asensimme tangot ja uudet verhot kahteen ikkunaan. Yksi ikkunoista sai jäädä odottamaan sillä sen puolen seinä pitäisi vielä ensin tapetoida.
Violetit syreenit kukkivat juuri parahiksi ikkunan takana,
joten se sopii oikein nätisti näihin violetteihin verhoihin.


Hirveä muutto rumpa on menossa, ja aika mukavasti olemme päässeet vauhtiin tavaroiden kuskaamisessa. Ei tarvitse enää loppujen lopuksi montaa reissua tehdä, mitä nyt sitten huonekaluja hakiessa joutuu varmaankin pariin kertaan käymään. Vaikeeta tästä tekee juuri se kun ei vielä ole mitään mihin purkaa vaatteita ja kaikkea muuta pikkukrääsää, kyllä kaapit vaan on mukavia olla olemassa. ;)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tapetointia, vihdoin... =)

No niin, nyt se on tehty. Tuli aikas magee ja sopii kyllä hienosti uunin väriin. =) 
Viikon päästä täällä ei sitten olekkaan enää yhtään saman näköistä, kun huoneeseen ilmestyy sängyn ja sohvan lisäksi muutama hylly ja laatikko + säkki poikineen. Voipi olla vähän ahtaat tunnelmat siihen saakka, että saadaan keittiö kuosiin. Keittiön kaapit olemmekin jo tilanneet ja niiden pitäisi saapua kotiinkuljetettuna parin viikon kuluttua, joskaan ei ole yhtään varmaa pääsemmekö silloin niitä vielä asentamaan. =)

Se on kesä

Tänään oli ihana, lämmin päivä, niin kesä! <3 Nämä ovat juuri niitä päiviä kun tulee oma lapsuus ja mummun mökillä vietetyt kesät mieleen, ja silloin on vaikea uskoa, että näin suuri unelma on toteutunut ja oma koti on nyt juuri sellaisissa maisemissa mihin on aina halunnut päästä. Oi, oi, kaikki ne tuoksut ja äänet, niin kovin tuttuja kaikki. =) Mutta antaa kuvien kertoa taas enemmän, vaikka omat tuntemukset eivät niistä ehkä ihan täysin välitykkään.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Lattiaa ja rehuja =)

Keittiön lattia alkaa olla viittä vaille valmis.
Kun lankut on nakuteltu kiinni niin puuttuu vielä tumma petsi
ja lakkaus.
Ihania pinkkejä kukkia.
Omppupuut availee lehtiä ja kukkiakin alkaa ilmestyä.
Marjapensaatkin kukkii.

Makkaran grillailua

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Löpinöitä

Tämän viikon vietimme maalla tähän iltaan asti, ja tuli kyllä nautittua joka hetkestä. Pääsin myös testailemaan tulevaa työmatkaani ja eri reittejä joista sitten yksi osoittautuikin selvästi kätevimmäksi. =) Nyt alkaa olla toinen jalka jo niin tukevasti Kangasalan puolella, että vaikka varsinainen muutto päivä on reilun viikon päästä, niin tuskinpa vietämme täällä betonikuutiossa enää näitä paria yötä enempää aikaa, muuta kuin sitten pakkaamisen merkeissä. Yllättävää on ollut, kuinka vähän sitä kaupunkilaisena kaipaa juoksevaa vettä, suihkua ja posliinipyttyä. Talvella asia olisi toki varmasti toisin, mutta ei niitä näin kesällä kyllä osaa kaivata. Tietenkin minulla on se hyvä puoli, että pääsen töissä aina nauttimaan pienen hetken "luksuksesta". 
Valkoiset syreenit kukkivat jo kauniisti.
Meidän pihassa onkin monta valtavaa syreenipuuta,
ja ne ovat kyllä upeita.
Tänään mies taas urakoi kunnolla kun hän puhalsi ystävänsä kanssa eristeet keittiön lattiaan. Homma oli ihan extra pölyistä, mutta loppujen lopuksi vissiin nopeaa ja tuo ekovilla oli siitä hyvää ettei se alkanut kutittaa iholla. Kuvaa en tietenkään muistanut pölyävästä keittiön lattiasta ottaa, ja seuraavan kerran kun pääsen paikan päälle on eristeiden päällä jo varmaankin ilmansulkupaperi, joten tuo vaihe jäi nyt tallentamatta, mutta eipä kai siitä sen suurempaa haittaa ole vaikkei ihan kaikkea kuvaisikaan. =)
Eilen pääsimme myös yhden seinän verran tapetoimisen makuun, ja vaikka sekin homma oli suhteellisen nopeaa niin päätimme, että tuo on kyllä tasan ainoa huone minkä tapetoimme, sen verran hermot joutuivat koetukselle. On se maalaaminen vaan niiin paljon mukavampaa puuhaa. 
Tälläistä leipälaatikkoa haeskelin jonkun aikaa ja tänään se tarttui
vihdoin käteeni Kangasalan keskustassa sijaitsevasta ihanasta
pikku-putiikista nimeltään Nyssäkkä. 
Shoppailin myös verhot olohuoneeseen kun löysin Kodin-ykkösestä alennuksesta kivat, ja tulin siihen tulokseen, että tulevat paljon halvemmaksi kuin, että olisin itse ostanut kankaan ja ommellut. Laitan verhoista kuvaa sitten kun saan ne ikkunaan.
Nyt siis pari yötä poissa maalta, ja sitten taas takaisin sinne. Viikonloppua vietetäänkin varmaan Kangasalan markkinoiden merkeissä, pitkästä aikaa.


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pönttöuunin uusi väri

Tänään toteutimme radikaalin ajatuksemme ja olohuoneen pönttöuuni sai uuden värityksen. Siinä sivussa kun mies maalaili uunia, minä itse maalailin myös pärekorin. =) Tuo kori saattaa kyllä saada vielä valkoista lisäystä jos innostun maalailemaan siihen ruutulippukuosin. Jokatapauksessa uunista tuli aivan mahtava ja koko huoneen ilme muuttui kerta heitolla. <3
Ensin hiottiin vähän vanhoja maaleja pois, jonka
jälkeen pinta pyyhittiin liuotin pesuaineella ja viimeisenä
vielä puhtaalla vedellä, sitten vain maalia päälle ja
huomenna vielä toinen kerros.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kukkia ja muuta mukavaa

Kävin taas tänään pyörähtämässä kaupoilla, kun remppa suunnitelmiin tuli viivästystä, ja sain vihdoin haalittua muutaman kukkasen multasäkin kera mukaani. Tänä kesänä istutellaan varmaan lähinnä purkki kukkia, kun ei vielä viitsi muuta pihaa paljon laitella, jos se myllätään jollakin kohtaa auki. Orvokit verannan ikkunoiden alle ja yksi amppeli saunalle jäivät ainakin vielä uupumaan, mutta ehkä ensi viikonloppuna... 

Marjamäen Pajutilalta löytyi tämä ihana kukka laatikko johon
ostin kaksi vaaleanpunaista neilikkaa. Laatikko on niin söpö,
että varmasti haen vielä toisen samanlaisen tässä joku päivä.
Verannalle ostin roikkumaan kesäisen keltaisen,
orvokki amppelin.
Kuvasta näkyy vähän huonosti, mutta piha-portille ostin pari verenpisaraa.
Pihakeinu sai lahjoituksena tyynyt. Hiukan pienehköthän nuo olivat,
mutta ihan mukavasti niilläkin istuskelee.
Raparperit kasvavat huimaa vauhtia, piirakkaa odotellessa.
Pihan perälle oli ilmestynyt tulppaaneja.
Uusi postilaatikko, nimiä ja kiinnitystä vailla.
Pilvisestä ja sadetta enteilevästä ilmasta huolimatta grillailimme
vähän pihvejä, juustotaskuja ja herkkusieniä. Samalla lisäsimme kaasugrillin
ostoslistaan. =)) 
Tällä kertaa isompi koiramme sai uuden pedin. Se mahtuu mukavasti
sänkyyn joka on vielä nykyisessä kodissamme.
Honkongista löytyi hauska peltirasia johon sulloin, mitäs muutakaan,
kuin pieniä karkkipötköjä. =) Pajutilalta ostin hauskan pikkuisen
kananmunakorin.
Pajutilalta löytyi myös tämä ihanuus, keittokirja johon
saan itse säilöä omia reseptejä, juuri tälläistä olen
kaipaillut kun aina unohdan mitä olen ja minkä verran
leivoksiini ja ruokiini laittanut.
Kirja oli täynnä ihania fiftari henkisiä kuvia. <3
Sivussa oleviin taskuihin taas saa käteävästi sujautettua esim.
lehdistä leikattuja reseptejä.
Keittiön lattia on kohonnut taas roimasti ylöspäin.
Seuraavaksi olisikin tarkoitus puhaltaa nämä villat edelle olleisiin
kehikkoihin. Päälle tulee sitten ilmansulkupaperi ja viimein lattialankut
Pajutillalla näkyi olevan myynnissä myös leivinuunin päälle sellaisia rautaisia telineitä joihin saa sitten laittaa roikkumaan kaikkea paistinpannusta lähtien, olen sellaista kaipaillut joten täytyy ehdottomasti käydä hakemassa, kunhan keittiö valmistuu. Tämän viikonlopun suunnitelmana oli mm puhaltaa tuo villa keittiön lattiaan, mutta puhaluskone jäi saamatta, joten homma siirtyy ensi viikolle. Sen sijaan pääsemme siis tapetoimaan ja maalaamaan olohuoneen pönttöuunia mustaksi. =) 
Kaksi viikkoa muuttopäivään, jei! <3

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kävelyretki rantaan

Saimme jälleen kerran viettää viikonlopun maalla nauttien lämmöstä ja kesäisestä ilmasta. On mukavaa seurata kun kaikki alkaa pikkuhiljaa vihertää ja kurkkia mitä kaikkea kukkapenkeistä alkaa työntyä esiin. 
Kolmisen viikkoa ja olisi vihdoin se onnellinen päivä jolloin pakkaamme kimpsumme ja kampsumme ja jätämme hyvästit tälle betoniviidakolle. Siitä alkaa myös parin kuukauden vessaton ja vesijohdoton aikakausi, joten juurikin mietiskelin kuinka oudolta mahtaa tuntua sitten kun vihdoin saamme mökkiimme sisävessan. Onneksi tuo ulkohuussin käyttö ei enää tunnu niin jännittävältä kuin alkuun vaan siihen sekä saunan vesillä lutraamiseen alkaa jo olla tottunut. Ainut mihin en tunne kykeneväni on tuo ulko-huussin tyhjennyt, mutta mies lupautui sen tekemään. =)

Projektia riittää, paljon pitäisi vielä ennen muuttoa saada aikaiseksi ja yksi olisi se meidän ikuisuusprojektimme, eli olohuoneen tapetointi joka on edelleen tekemättä. Nyt sentäs reipastuimme niin paljon, että saimme valkoista tapettia ja tapetointi välineet hommattua. Ensi viikolla saadaan vielä hieno kuvio tapetti jota tulee ainakin yhteen seinään ja sitten on ihan pakko ryhtyä tuumasta toimeen. 


Tänään lähdimme paremmin tutustumaan lähiympäristöömme ja kävelimme ihan lähellä olevalle venerannalle. Maisemat olivat upeat, joskin kännykkä kamerani ei oikein tehnyt niille oikeutta enkä saanut myöskään kuvattua järvessä uiskentelevaa joutsenta. Isompi koiristamme innostui jo kastamaan talviturkkinsa ja pienempikin kahlaili rannassa. Ihanaa kun tulee oikein lämmin ja ranta on noin lähellä, pääsee koiriakin uittamaan vaikka useamman kerran päivässä. <3