keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kesä ja hirmuinen kuva pläjäys

Kesä on vihdoin pitkän pitkän odotuksen jälkeen täällä! Oih, aivan ihanaa! Ja ulkona on taas niin kovin nättiä! Kävimme toissapäivänä hieman hamstraamassa kesäkukkia Honkasen puutarhalta ja sen jälkeen olemmekin viihtyneet ulkona kuopsuttelemassa maata. Laitan teille "pienen" kuva pläjäyksen ostoksistamme, sekä siinä sivussa muistakin jutuista. Olkaapa hyvät! =)

Terassi kesäkuosissa

Terassin eteen kylvin Kehäkukkia, vähän myöhässä tuli ne laitettua joten jos ilmestyvät mullan alta niin se menee ihan loppu kesään. 


Petunioita

Riippapetuniaa

Samaa kuin edellisessä

Ellakin tykkää kun on taas nättiä kukkia ympärillä.

Lobelia ja orvokkeja

Lobelioita ja orvokkeja

Lobelioille löytyi kivat pajukorit.

Pelargonioita, uudessa pajukorissa nekin.


Saunalla roikkuu riippapetunia

Portinpieleen laitettiin jälleen verenpisarat kasvamaan. Toivottavasti niistä tulee yhtä upeita kuin viime vuonna.

Portin pieleen pääsivät myös valkoinen orvokki amppeli ja  lobelia/orvokki asetelma. Tiedä sitten miten viihtyvät yhdessä.

Huussin viereen laitettiin kasvamaan ruusupenkki; kaksi Persiankeltaruusua ja yksi roosan värinen Sammalruusu. 

Ruusupenkin viereen koitin kylvää auringonkukan siemeniä, joskin olen hyvin epäileväinen mahtaako sieltä ikinä mitään nousta.

Tuomet kukkivat valkoisina ympäri pihaa ihan hirmuisesti. Täytyy poimia niitä huomenna maljakkoon terassille.


Siistitty kukkapenkki.

Tulppaanitkin kukkivat pellon reunassa.

Käpy vauvoja.

Meillä on ulko-ovi! :) Mihinkäs Ainoa nyt tarvitaan? )
Keittiönpöytä meni vaihtoon.

Uusi polkadot essu :)

Herkku hyllyt.

Aivan ihana Marianne purnukka jonka sain Äidiltäni. Täytin sen heti samaisilla nameilla. :)

11 kommenttia:

  1. Helloouu, ihanan kesäisen näköstä :)
    Ootko sulkenu ton sun toisen blogin vai miks sinne ei pääse?

    VastaaPoista
  2. ihanalle näyttää piha! itsekin tykkään keväisin möyriä kukkasien kanssa =)
    ps. mitä sun toiselle blogille on tapahtunut? =(

    VastaaPoista
  3. Voi ei, te ette ehtineet nähdä sitä miun viimistä kirjotusta. :( Mutta juuh, lopetin tosiaan sen toisen blogin siksi sinne ei pääse. Alkoi vaan jotenkin niin ressaan sen pitäminen, ja eihän blogin pitämisestä pitäis joutua ressaileen... kirjoittamista olisi ollut aina vaikka kuinka, mutta aikaa ei ja sitten tää alkuperäinen blogi jäi ihan retuperälle.
    Mutta kiitos kehuista, toivottavasti jaksatte täällä poikkeilla välillä =)) Mie käyn jokatapauksessa teidän blogeja lueskelemassa ja kommentoimassa joten niissä merkeissä tavataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harmi että blogista alkoi tulla päänvaivaa. Pidin siitä paljon! Oli hassua lukea aika monestakin samankaltaisuudesta blogistasi. No pidät taukoa ja kirjoitat taas sitten kun siltä tuntuu =)
      Ja minä häiriköin täällä sitten!

      Poista
    2. samankaltaisuuksia on kyllä tosiaan löytynyt niin kumman paljon! <3 Voi että.. tällä menoo kyllä pidänkin vain taukoa kun on tullut niin paljon ihania kommentteja teiltä! :)

      Poista
  4. :( se oli niin hyvä blogi!
    No, kyllä mä tätä jään kattomaan ainaski, että miten teijän unelma toteutuu :) Oma unelmani ottaa nyt pahvilaatikon ja täyttää sen, me muutetaan Ukon kanssa ihan OMAAN kotiin kuukauden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ihana kuulla kumminkin, että sitä oli kiva lueskella, jää hyvä mieli. <3 Vähän on haikee olo, mutta toisaalta myös köykänen. Ja kukapa tietää ehkä vielä tosiaan joskus palautan Kirsikkataivaan tai aloitan ihan uuden blogin. :) Mutta tällä hetkellä parempi näin.
      JA IHANAA! OIKEIN PALJON ONNEA TEILLE OMASTA KODISTA JA MYÖS SUN UUDESTA TYÖPAIKASTA! :)

      Poista
  5. Höh. Mäkään en ehtinyt käydä lukemassa sun jäähyväisiä. Ihan paniikki iski kun huomasin että sun blogi on kadonnut. Itellä ollut niin paljon töitä etten ole juuri koneelle ehtinyt. Mutta täällä vierailen kuitenkin ihan yhtä ahkeraan kun toisessakin blogissasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin siis olla vähän liian nopea sen sulkemisen kanssa, kun monelta jäänyt näkemättä vaikka sinnekkin kommentteja jo ehti tulemaan. :/ Mutta kiva kuulla, että sinua "näkyy" täälläkin. :) <3

      Poista
  6. Täällä myös yksi joka hätääntyi, kun blogiisi ei enää päässytkään lukemaan! Tykkäsin kyllä paljon käydä lukemassa kuulumisiasi. :) Tuleeko tänne edes yksi hääkuva, kun sen aika koittaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sniif.. tulee jo tippa linssiin.. <3 Ehkä se Kirsikkataivas vielä aukee, katsotaan mitkä fiilikset on kun pääsen kesälomalle ja rentoutuun, muuttuuko mieli jos aika käy pitkäks. :) Ja kyllä mä lupaan, että yhden kuvan ainakin saatte. ;)

      Poista